Liity jäseneksi

Tervehdys! 

 

Pesäpallo on hyvässä nosteessa Sastamalassa. Jopa niin hyvässä, että korona-ajasta huolimatta toiminta on laajentunut ja kasvanut jokaisena vuotena. Varilan pesäpallokentän kunnostaminen hiekkatekonurmikentäksi lisää lajin suosiota entisestään. Samalla se merkitsee lisääntyvää tarvetta löytää uusia harrastajia ja toimijoita. Sastamalan Kumuri järjestää tällä hetkellä seuraavanlaista toimintaa Sastamalassa:

* Lasten pesisliikkari = 4–7- vuotiaille lapsille suunnattu ”pesäpallon esikoulu”. Pesisliikkarissa harjoitellaan erilaisten pelien ja leikkien kautta motorisia taitoja, joita pesäpallossa tarvitaan. Harjoitteleminen tapahtuu pehmovälineillä, joka luo turvallisen harjoittelumahdollisuuden.

* Lasten pesiskoulu = kesäkuun alussa (viikot 23 ja 24) päiväsaikaan Vareliuksen, Häijään ja Kiikan kentillä 8-12 -vuotiaille tarkoitettua ohjattua pesiksen harjoittelua ja pelaamista. 

 

Lasten joukkuetoiminta = seuralla on kolme viikoittain harjoittelevaa juniorijoukkuetta F-D ikäluokissa, jotka osallistuvat aluesarjaan. Viime kesänä pienpesisturnauksissa kiertäneet F-juniorit harjoittelivat ahkerasti myös talvikautena ja ilmoittautuivat tänä keväänä ensimmäistä kertaa aluesarjaan.

 

Ladypesis = naisille kesällä järjestettyä harrastepesistä maanantai-iltaisin Varilan kentällä. Innokkaimmat ladyista osallistuvat ladypesis-sarjaan, jossa päästään myös pelaamaan toisia joukkueita vastaan.  

 

Puulaaki = harrastepesisporukoista koostuva sarja, jota pelataan heinä-syyskuussa Varilan kentällä torstaisin ja sunnuntaisin. Puulaakiporukka voi olla miesten, naisten tai sekaporukka. Pelejä pelataan rennolla meiningillä. Sarja huipentuu lopputurnaukseen syyskuussa.

 

Naisten aluesarjajoukkue = Naisten aluesarjajoukkue on suunnattu naisille, joilla on jo pesäpallotaustaa esimerkiksi lady-pesiksestä ja haluavat tavoitteellisempaa treenaamista ja pelaamista.

 

Miesten aluesarjajoukkue Kumurin miesjoukkue pelaa ensimmäistä kertaa sarjassa.

 

Toivotamme teidät kaikki lämpimästi tervetulleeksi seuran toimintaan mukaan. Lisätietoja seurasta löydät

Kumurin nettisivuilta: https://sastamalankumuri.sporttisaitti.com/  
Kumurin facebookista: https://www.facebook.com/Sastamalankumuri
Kumurin Instagramista: Sastamalan_Kumuri

Sastamalan Kumurin hallituksen puolesta

Sami Ristimäki
Sastamalan Kumuri ry puheenjohtaja
050 5431423
s-posti: sami.ristimaki@hotmail.com

Saajan tilinumero

IBAN: FI87 5660 0620 1389 25

BIC: OKOYFIHH

Saaja:

 

Sastamalan Kumuri ry

Y-tunnus 2952456-1

Kannustusjäsenmaksu v.2022

á 15 € /henkilö

Viesti:

KANNATUSJÄSENMAKSU V. 2022

 

Kirjoita viestikenttään "kannatusjäsenmaksu"

sekä nimesi ja osoitteesi.