Kumurin naiset taistelivat, mutta sarjakärki liian vahva

11.8.2021

Saga Stenberg esitti loistavia otteita Ulvilassa, saldona oli kaksi lyötyä ja kaksi tuotua juoksua.
Saga Stenberg esitti loistavia otteita Ulvilassa, saldona oli kaksi lyötyä ja kaksi tuotua juoksua.

Yhden jakson verran kykeni Kumurin naiset piinaamaan ja haastamaan sarjakärkeä Ulvilassa. Kotijoukkue Ulvilan Pesä-Veikot oli kuitenkin kolmen pisteen arvoinen voittaessaan 2-0 (7-5, 19-4).

Avausjaksolla Ulvila sai heti alkuun helposti neljä juoksua ja peli näytti olevan siinä. Toisin kuitenkin kävi, sillä Kumurin naiset sisuuntuivat ja taistelivat upeasti. Joukkue hilasi juoksun toisensa jälkeen ja hivuttautui lähelle. Hyvät sisävuorot kantoivat kahden juoksun päähän. Napakkaa lyöntipeliä esitteli varsinkin kaksi juoksua lyönyt Virpi Lehto. Otteet olivat koko joukkueella mainion mallikkaat.

Toisella jaksolla Kumurin joukkue sinnitteli yhden vuoron, mutta sitten Ulvilan vahva sisäpeli alkoi sujua ja tuottaa tulosta. Erinomaiset kärkkymiset, lipsahdusten hyväksikäytöt, taitavat näpyt ja lujat lyönnit tekivät selvää. Lukemat eivät ehkä silti antaneet oikeutusta pelitapahtumille, sillä kun Kumurin joukkueen niska taittui, niin UP-V meni menojaan. Toki Kumurin oma sisäpeli kulki edelleen kivasti.

Kumurin parhaana palkittiin tällä kertaa kahdesti juoksun lyönyt ja tuonut Saga Stenberg. Lisäksi hän torjui siepparina useamman tulisen kakkospuolen läpilyöntiyrityksen mallikkaasti. Sisäpelissä onnistujia joukkueessa oli useita. Yhden juoksun löi ja toi sekä Taru Kariniemi, Kertu Koiv että Saara Peurala. Kahdesti joukkuekaverin kotiuttivat Julia Ruisniemi ja Virpi Lehto. Kaksi tuotua juoksua merkittiin puolestaan Tiina Tuomiston sarakkeeseen. Juoksun kipittivät myös Anniina Lankinen ja Laura Mäkitalo.

Kumurin naisten pelikausi päättyy jo ensi viikolla, kun perjantaina joukkue matkustaa vieraspeliin Ylöjärvelle.