Ladyt päättivät kauden lopputurnauksessa Tampereella

12.9.2021

Kumurin Ladyt Tampereella
Kumurin Ladyt Tampereella

Vilkas viikonloppu sisälsi myös Kumurin Ladyjen pelejä lauantaina Pirkanmaan lady-sarjan lopputurnauksessa Tampereella.

Kumurin pelit alkoivat Tampereella peliemäntien kanssa, kun vastassa oli Mansen Kalkun ladyttaret. Kalkun ladyttaret olivat kaikissa kesän kohtaamisissa olleet vahvempia, joten Kumurin ladyt lähtivät hakemaan ensimmäistä voittoa tamperelaisista. Tiukaksi peli saatiinkin, sillä Manse voitti ottelun vain juoksulla 6-5 edeten kultaotteluun.

Pronssipeliin Kumurin ladyt sai vastaan Nokian joukkueen. Nokiaa vastaankin peli oli tiukka. Kumurin ladyt voittivat lopulta ottelun yhdellä juoksulla 5-4.

Kumurin ladyilla oli lopputurnauksessa paljon onnistumisia. Kaikki pelasivat hyvin. Kesän viimeisestä pelistä jäi erittäin hyvä mieli koko joukkueelle. Kumurissa naispesiksen suosio on valtava, sillä viime kesän ladyjoukkue siirtyi sarjatoimintaan ja uusi joukkue pelasi tänä kesänä jo mainiosti.

 

Kumurin Ladyt vielä vinkkaavat, että seurapäivänä lauantaina 25.9. on luvassa jotain näkemisen arvoista kivaa!