Kumurin miehet taistelivat helteessä

13.8.2022


Tänään Varilan pesäpallopyhätössä Kumurin miesten vieraaksi saapui Ruskon miesjoukkue.

Kumurin tämän päivän ottelun kapteeni Lauri Veittimäki voitti hutunkeiton ja loi uskoa Kumurin peliin. Tämä näkyi vahvasti 1. Jaksolla, sillä sarjan suosikkijoukkue Rusko sai Kumurista ensimmäisellä jaksolla kelpo vastuksen. 1. Jakson viimeisellä tasoittavalla lyöntivuorolla Rusko oli tiukoilla, sillä Kumuri oli saanut jo kaksi paloa ja johti juoksuin 7-6. Ruskon onnistui kuitenkin viime hetkillä tulla onnekkaalla lyönnillä tasoihin ja ensimmäinen jakso päättyi tasan 7-7.

Toisella jaksolla kuumuus alkoi painaa Kumurin pelaajia ja Ruskon kokeneemmat pelaajat sai hyödynnettyä tilannetta runsaasti. Ottelu päättyi lopulta 0-1 (7-7, 6-23). Vaikka toisen jakson juoksuero oli runsas, oli tämä Kumurille eräänlainen voitto, sillä ennakko-oletus oli, että molemmat jaksot päättyisivät selkeästi Ruskon eduksi.

 

Kumurilta palkittiin:

 

Lauri Veittimäki