Länsi vei kaksi voittoa, Itä yhden

11.9.2022

Sastamalan Kumurin pelaaja Joel Teittinen ja pelinjohtaja Tommi Joensuu voitokkaina Lännen joukkueessa.
Sastamalan Kumurin pelaaja Joel Teittinen ja pelinjohtaja Tommi Joensuu voitokkaina Lännen joukkueessa.

Sastamalan Varilan kentällä nähtiin historian ensimmäiset Itä-Länsi ottelut. Samalla koettiin kolme hyvin mielenkiintoista ja juoksurikastakin taistoa. Länsi vei niistä kaksi ja Itä yhden.

 

Päivä lyötiin käyntiin E-tyttöjen pelillä. Alkuun näytti siltä, että Itä on selkeästi edellä. Länsi ei oikeastaan saanut kahteen vuoroon mitään aikaiseksi, mutta sitten viimeisessä vuorossa jysähti. Idän 6-0 johto suli äkkiä ja Länsi teki peräti 12 juoksua. Itä yritti vielä taistella voitosta, mutta jakso päättyi yllättäen Lännen hyviksi 12-10.

Toinen jakso eteni tasaiseen tahtiin. Jopa niin, ettei eroa syntynyt ollenkaan. Juoksut tasattiinkin 6-6. Lännen pelin voittoa avitti merkittävästi Idän harhaheitot, joilla syntyi peräti kahdeksan juoksua pelin aikana.

Kentän parhaana palkittiin Lännen lukkari Matilda Kemppi. Espoolainen sotki kumppanien sisäpeliä tehokkaasti. Lännen sytyttäjinä pelissä toimivat kunnarin iskeneet Pöytyän Sara Salmi, Lahden Anja Seppänen ja Espoon Johanna Kumpulainen. Heistä kaksi jälkimmäistä huomioitiin myös palkinnoin.

Idän joukkueesta parhaina huomioitiin seitsemän juoksua lyönyt Kuusankosken Puhdin Ninni Nieminen sekä lukkari Minea Kontinen Haminasta.

E-tyttöjen ottelun tilastot

 

Poikien pelisarjassa nähtiin eriskummallinen peli. Kahden jakson aikana nähtiin yli 60 juoksua ennen kotiutuskisaa. Jokainen pelaaja sai vähintään yhden lyödyn tai tuodun juoksun tililleen. Itä vei avausjakson juoksuin 18-9 ja Länsi toisen 12-22. Koska peliä oli pelattu jo pitkälti yli kaksi tuntia, siirryttiin supervuoron ohitse suoraan kotiutuskisaan. Siinä Länsi onnistui kotiuttamaan kaverin kolme kertaa, Idälle syntyi vain kaksi juoksua Vili Koukin kunnarin myötä.

Vili Kouki olikin Idän ykkönen. Haminalainen löi pelissä peräti seitsemän juoksua. Roihun Lauri Ahvenkoski nappasi toisen palkinnon erinomaisella työskentelyllään etukentällä.

Voittaneesta Lännen joukkueesta löytyi kentän paras. Hän oli Eetu Aro (Jokioisten Koetus jr), lyöden ja tuoden viisi juoksua. Pöytyän Aleksanteri Onnela iski pari kunnaria ja yhteensä kahdeksan juoksua. Kakkospalkinnon nappasi kotikentän Kumurin Joel Teittinen kolmella lyödyllä ja neljällä tuodulla juoksualla.

E-poikien pelisarjan ottelun tilastot

 

Poikien kilpasarjassa nähtiin taistelua jokaisesta juoksusta. Itä vei ensimmäisen jakson juoksuin 7-6, Länsi toisen 6-5 ja supervuoron vuorostaan Itä juoksuin 2-1.

Idän ykkösenä palkittiin voittokunnarin supervuorossa iskenyt Joose Järvinen. Kakkospalkinnon otti Kouvolan Daniel Karhima lyöden avausjakson juoksuista kolme. Kentän paras oli kuitekin ulkokentän kuningas Aapo Sahamies. Lahden Mailaveikkojen pikkujätti napsi ensi linjalla kaikki pallot räpyläänsä ja lopussa lukkarina sotki Lännen sisäpeliä onnistuneesti.

Lännen onnistujat tulivat Varsinais-Suomesta. Loimaalainen Santeri Pulkkinen iski viisi juoksua. Laitilan Luukas Jussila sekä löi että toi kaksi juoksua.

E-poikien kilpasarjan ottelun tilastot