Kumuri infosi vanhempia

9.11.2022

Sastamalan Kumuri järjesti tänä iltana koko seuran yhteisen vanhempainillan teams muodossa. Tilaisuus oli mukavan leppoisa ja antoisa.

 

Illan aiheina olivat seuran esittely, talven salivuorot sekä ensi kauden joukkueet ja kausimaksut. Kurkistettiinpa illan aikana jo hieman tulevan kesän kunnianhimoisiin ajatuksiin, joita seuran tulevaisuusillassa oli syntynyt. Kumurin puheenjohtaja Sami Ristimäki sai kertoa vappurieha ja superlauantai ideasta sekä kenttäolosuhteiden kehittämisestä.

Illan päätteeksi Pesäpalloliiton seurakehittäjä Mika Mikola avasi vanhemmille harjoittelun, ravinnon ja merkitystä. Jo pienetkin oikeanlaiset välipalat heti harjoitusten jälkeen auttavat palautumisessa ja unella on valtava merkitys lasten kehittymisessä. Aiheesta keskustelu koettiin tärkeäksi vanhempien keskuudessa.

Vanhempainillassa esillä ollut power point on liitteenä alla (ilman lasten nimiä tietosuojan vuoksi).

Liitteet