Pesispuulaakiin voi ilmoittautua

5.5.2023

Puulaakin mestariksi viime kaudella pelasi TPT.
Puulaakin mestariksi viime kaudella pelasi TPT.

Tämän kesän puulaaki alkaa keskiviikkona 26.7. - kerää joukkue ja osallistu mukaan!

 

Kesän 2023 puulaakin aloitus on vasta heinäkuun lopulla. Vaikka enää ei korona kiusaa eikä kenttäremontti viivytä kauden avausta, on parina kesänä toteutettu aikataulu käytössä tälläkin kaudella. Tänä kesänä pelipäivät tulevat olemaan keskiviikko ja sunnuntai. Pelit päästään pelaamaan Varilan uudella hiekkatekonurmikentällä. Sarjassa järjestetään vielä neljän parhaiten sijoittuneen joukkueen kesken lopputurnaus, joka pelataan lauantaina 16.9. Varilassa.

 

Kerää joukkue kasaan ja ilmoittaudu mukaan. Joukkue voi olla kerätty työpaikalta, kaupunginosasta, kaveriporukasta tai ihan mistä vaan.

Kumurin tavoitteena on saada mukaan kuusi-kahdeksan sekajoukkuetta puulaakisarjaan. Sarja on tarkoitettu kaikenikäisille pesäpallosta kiinnostuneille. Tällä harrastesarjalla on tarkoitus saada jo pesäpalloon tutustuneita innokkaita osallistujia jatkamaan harrastuksen parissa.

 

Ilmoittautuminen puulaakiin tehdään viimeistään 30.5. mennessä suoraan puulaakitoimintaa pyörittävälle Ismo Sylanderille, jonka tiedot alla.

 

Lisätietoja:

Ismo Sylander

050-5501170

ismo.sylander@gmail.com