Onneksi olkoon Mauno Soro!

11.6.2023

Manu on aina valmis talkoolainen, joka pyyteettömästi auttaa pesiskentällä päivä toisensa jälkeen.
Manu on aina valmis talkoolainen, joka pyyteettömästi auttaa pesiskentällä päivä toisensa jälkeen.
Mika Mikola onnitteli 80-vuotiasta Soron Manua Heinoon yhteistalolla.
Mika Mikola onnitteli 80-vuotiasta Soron Manua Heinoon yhteistalolla.

Hojo hojo! Näin alkaa puhelu tai tervehdys kentällä, kun tapaa Mauno Soron. Kumurin ikinuori talkootehomies Soron Manu juhli lauantaina 80-vuotispäiväänsä Heinoon yhteistalolla.

 

Manu on tullut nykyisille kumurilaisille tutuksi ennen kaikkea nyt uuden Varilan kentän talkoissa. Hänen ansioitaan ovat esimerkiksi Manuiksi ristityt varasto- ja toimitsijatilat, kioski ja sen terassi, aitamainosten asennus sekä pelaajille tutut syöttölaudat.

Manu on aikanaan pelannut jo Karkun Kumurissa. Hän on tuomaroinut lukuisia pelejä, puuhannut puulaakipesistä ja ollut monessa erilaisessa pesistehtävässä täällä Sastamalassa. Manu kuului Sastamalan Kumurin hallitukseenkin vielä viime kaudella.

Manu on aina valmis, kun tekijää tarvitaan. Häntä kuvataan mm. seuraavin termein: monipuolinen taitaja, Reino-mies, hötkyilemätön tehomies, huumorintajuinen, taitava moniosaaja, hauska seuramies…

Kumuri onnittelee ja kiittää taitavaa moniosaajaa ja hauskaa seuramiestä. Hojo Hojo!