D-pojilla kulkee, naisilla nihkeämpää

12.7.2023




Kumurin D-pojat ottivat heinäkuussa jo toisen voiton, kun Kankaanpään Maila poistui Varilasta tappio niskassa. Naisten maakuntasarjajoukkue palasi pitkältä tauolta, mutta peli haki vielä uomiaan.

Kumurin D-pojat nappasivat Varilassa tänään hienon voiton ennakolta kovemmaksi arvioidusta Kankaanpään Mailasta 2-0 (8-5, 15-4). Heinäkuun toiseen voittoon Kumurin D-poikia auttoivat Tuomas Laanisen, Petrus Joensuun ja Eetu Heikkilän kunnarit. Oma avitus tuli myös Kankaanpään joukkueen hapuilevasta ulkopelistä harhaheittojen ja vapaataipaleiden myötä. Eetu Heikkilä ja Joel Teittinen ansaitsivat palkinnot.

 

Kumurin naisten maakuntasarjajoukkue palasi pitkältä juhannustauolta vasta tänään Ylöjärvellä. Vaikka joukkue pelasi melko hyvää peliä, oli kotijoukkue Ylöjärven Pallo selvästi edellä ja voitti puhtaasti 2-0 (15-4, 7-3).

Kumurin joukkue johti peliä molemmilla jaksoilla. Pelin alussa kotijoukkue tekaisi alkuun kolme juoksua, mutta Kumuri vastasi heti neljällä juoksulla. Siihen se sitten jäikin.

Toista jaksoa Kumuri johti kahden vuoroparin verran juoksulla, mutta kolmannessa vuoroparissa kotijoukkue sai sisäpelin rullaamaan ja tekaisi muutamassa minuutissa seitsemän juoksua. Muuten Kumuri oli hienosti pelissä mukana. Ylöjärvi löi terävämmin ja tarkemmin ja eteni tuloksekkaasti.

Kumurin parhaina palkittiin lukkarina häärinyt sekä juoksun lyönyt ja tuonut Virpi Lehto sekä kolme juoksua iskenyt Marjo Iivari.

Ottelun tilastot

Naisten maakuntasarjassa Kumurilla on tulossa ensi viikosta mielenkiintoinen. Tiistaina joukkue kohtaa Varilassa kotiottelussa Pesäsudet Säkylästä. Joukkueet ovat tällä hetkellä sarjassa tasapisteissä. Torstaina Kumurin naiset matkustavat Ruovedelle pelkkiä voittoja napsineen Pirkkojen vieraaksi. Ja lauantaina Kumuri kohtaa Varilassa sarjaa johtavan Manse PP:n.