Naiset mittasivat sarjan kärjen tasoa

21.7.2023

Kumurin Millat olivat oivalla pelipäällä Ruovedellä.
Kumurin Millat olivat oivalla pelipäällä Ruovedellä.

Kumurin naiset antoivat mainion haasteen voitosta toiseen kulkevalle Ruoveden Pirkkojen joukkueelle naisten maakuntasarjassa. Kotikentällään pelannut Pirkkalauma ei kokenut vieläkään tappiota, vaikka Kumuri sinnittelikin kovasti. Ruovedellä kirjattiin kotivoitto 2-0 (9-6, 7-3).

 

Kumuri pelasi ennakkoluulottomasti ja johti molempia jaksoja ensimmäisessä vuorossa. Aluksi Pirkat sai ulkokentän avustamana kolmen juoksun etumatkan, mutta Kumuri vastasi räväkästi johtaen ensimmäisen vuoroparin jälkeen juoksuin 6-3. Tällä kertaa Kumurin sisäpeli lässähti siihen. Pirkkojen etenemisnopeus ja lyöntitarkkuus haastoivat Kumuria, joka sortui hieman ulkopelissä sähläämiseen. Toisaalta kotijoukkue oli niin sporttinen ja voitontahtoinen, että paremmuudesta ei jäänyt kiisteltävää.

Toisella jaksolla Kumuri avasi kahden juoksun johdolla. Pirkat oli nuoresta iästään huolimatta rutinoitunut ryhmä ja loi jatkuvasti tilanteita onnistuen myös hyvin kotiutuksissa. Voittaja oli paremmuutensa ansainnut.

Kumurin joukkueesta palkittiin jokerina pelannut Milla Ylijoki. Hänen kunnarinsa pelin avausvuoroparissa sytytti Kumurin naiset oivaan vireeseen. Toinen palkittu oli kakkospolttajan paikalla debytoinut Milla-Maria Kortelahti, joka haki palloja räpyläänsä ansiokkaasti.

Ottelun tilastot

 

Kumurin naiset jatkavat maakuntasarjan kärkijoukkueiden haastamista jo nyt lauantaina. Pirkkojen edellä sarjassa on vain Manse PP, joka saapuu Varilaan klo 12.00 alkavaan otteluun Kumurin pelikumppaniksi.

Samaisena lauantaipäivänä pelaa myös Kumurin naisten aluesarjajoukkue klo 15.30 Ylöjärven Pallon kanssa. Tässä pelissä suurin mielenkiinto kohdistunee kuitenkin Kumurin joukkueessa pelaaviin kolmeen Australian maajoukkueen pelaajaan. Kannattaa siis tulla paikan päälle katsomaan hienoa pesispäivää.