Miehille voitto, naisille tappio

6.7.2025

Kumurin naiset pääsivät pelaamaan Rauman superpesisstadionilla.
Kumurin naiset pääsivät pelaamaan Rauman superpesisstadionilla.

Kumurin miesten aluesarjajoukkue otti sunnuntaina kauden avausvoiton. Naiset puolestaan jäivät nuolemaan näppejä Rauman vierailulla.

 

Kumurin miesten aluesarjajoukkue nappasi kauden avausvoiton peittoamalla Varilan kotikentällä Tampereen Harrasteurheilijat. Molemmat joukkueet voittivat sateessa jakson ja Kumuri supervuoron. Kumurin voitto merkittiin 2-1 (7-1, 0-7, 2-1).

Kauden avausvoitto tuli hyvin kaksijakoisella pelillä kuten juoksutkin osoittavat. Viikonloppu oli kuitenkin Kumurin miehille mahtava, kun perjantaina maakuntasarjajoukkue oli napannut historian ensimmäisen voittonsa.

Kumurista palkittiin avausjaksolla kaksi juoksua iskenyt sekä supervuoron voittojuoksun tuonut Hermanni Rantanen.

 

Kumurin naiset kävivät pelaamassa Rauman Otanlahdessa Buena Vista areenalla. Peli Feran kanssa oli tasainen, mutta voitonnälkä jäi uupumaan Kumurin joukkueelta, kun kotijoukkue voitti 2-0 (5-4, 5-4).

Kumurilta puuttuivat lukkari ja eniten juoksuja tuonut Pihla Joensuu sekä ykkösvahti ja eniten juoksuja lyönyt Emma Rajala. Tämä näkyi hieman pelissä, mutta lukkarina pelannut Milla Ylijoki oli suorastaan erinomaisen hyvä. Milla löi vielä neljä juoksua ja ansaitsi palkinnon. Sieppari Frida Nykvist poimi palloja tuhoten monen raumalaisen etenemismahdollisuudet, palkinto tästäkin.