D-tytöille kesän seitsemäs voitto aluesarjassa

30.7.2025

Riemuun oli aihetta, kun Manse kaatui jo toisen kerran tällä kaudella.
Riemuun oli aihetta, kun Manse kaatui jo toisen kerran tällä kaudella.

Kumurin D-tyttöjen peli kulkee. Joukkue pelasi tänään Tampereen Lielahden kentällä voittaen Manse PP:n joukkueen selkeästi 2-0 (13-2, 16-5). Kumurin joukkue onnistui tekemään juoksuja ottelun jokaisessa sisävuorossaan.


Kumurin parhaina palkittiin Neve Mäkipää ja Aino Kimpanpää. Neve hallitsi lukkarina lautasta, mutta oli mailan varressa erittäin tehokas lyöden kunnarin ja viisi tavallista juoksua sekä tuoden neljä juoksua. Aino puolestaan löi kolme ja toi kaksi juoksua.

Erityisen paljon helteessä uurasti keskikentällä palloja kahminut Helmi Yli-Houhala, joka myös eteni tehokkaasti tuoden neljä juoksua. Kärkietenijä Olivia Ojala ja etenijäjokeri Elsa Hynnä toivat molemmat viisi juoksua. Iina Widbergin lyönnit vavisuttivat koko ajan tamperelaisten räpylöitä. Kopparipari Lotta Pyymäki ja Aada Einola pelasivat luotettavan varmasti, sieppari Hertta Tirkkonen puolestaan loisti etukentällä.

Kauden seitsemännen voiton myötä Kumurin joukkue nousi sarjataulukossa kakkossijalle. Seuraavaksi joukkue kohtaa puolentoista viikon päästä sunnuntaina 10.8. Varilan kentällä Espoon Pesiksen. Joukkue onkin Kumurille uusi tuttavuus, sillä joukkueet eivät ole vielä koskaan kohdanneet.