E-tytöillä huima syysvire
25.8.2025
Kumurin E-tytöt löysivät melkoisen syysvireen. Viikonloppunakin joukkue järjesti melkoiset karkelot.
Lauantaina Varilaan vieraaksi saapui Hyvinkään Tahko. Varsinaisesta vieraanvaraisuudesta ei voida ensimmäisen jakson osalta puhua, sillä tytöt nakuttivat omaksi ja kotikatsomon iloksi peräti 37 juoksua saaden käyttää maksimimäärän (21kpl) lyöjiä molemmissa vuoropareissa ennen kolmen palon syntymistä. Kumurin vahva ulkopeli aiheutti pulmia niin ikään hyvinkääläisille, joiden lyöntipeli piristyi kuitenkin alkukankeuden jälkeen roimasti. Toinen jakso olikin huomattavasti tasaisempi, mutta päättyi sekin lopulta selkeästi kumurilaisten eduksi. Lopputulos 2-0 (37-8, 10-4). Tänään kaikki kirjauttivat itselleen pisteitä vähintään kolmen kappaleen verran ja onnistuivat ulkopelissä hienosti. Hennastiina Kallio iski palloa kahden kunnarin arvoisesti. Hänen lyönneillään ennätti joukkuekaveritkin kotiin peräti yhdeksän kertaa. Tämän lisäksi hän toi neljä juoksua. Hennastiina tilkitsi takakentän Aava Widbergin kanssa. Aava myös löi kolme ja toi neljä juoksua. Elviira Anttilalla lukemat olivat toisin päin. Kiirettä piti myös Milla Lähteenmäen ja Elsa Hynnän juoksuja kirjatessa, kummallekin kilahti nimittäin 13 pistettä tilastoihin lisää. Lisäksi Milla sekoitti vastustajan peliä kotipesässä lukkarin roolissa ja Elsa käskettiin pelinjohdon suunnasta väistää lyöntiä suunnatessa. Fanni Hakala eteni pesävälejä ahkerasti tuoden viisi juoksua. Hän myös kotiutti kertaalleen joukkuekaverinsa. Moona Mäkelä ja Veronika Hopia toivat ja löivät molemmat viiden juoksun arvoisesti ja hoitivat ulkopeliroolinsa mallikkaasti. Sofi Teittinen, Mila Kuisma, Anastasia Mäki ja Aava Heitto tehtailivat kaikki kolme juoksumerkintää ja saivat myös kansan kohahtamaan katsomossa ulkopelin tuoksinnassa hyvillä suorituksillaan.
Sunnuntaina E-tytöt matkasivat Janakkalaan Janan vieraaksi. Molemmilla joukkueilla oli todella vahvaa ulkopeliä, tämän takia juoksut olivatkin tiukassa. Erittäin tärkeässä asemassa olivat kentän tyhjentäneet kopit, joita nähtiin useampia. Ensimmäisellä jaksolla saatiin jännittää loppuun asti, hienoinen etumatka kuitenkin piti ja jakso Kumurille 5-4. Toinenkin jakso aloitettiin tiukalla vääntöä, kunnes Kumuri onnistui lopussa. Koko ottelu merkittiin Kumurille 2-0 (5-4, 11-3). Näin Kumurin työt pääsivät kolmen sarjapisteen kera kotimatkalle. Janakkalassa palkittiin Milla Lähteenmäki ja Elviira Anttila. Milla Lähteenmäki ja Hennastiina Kallio iskivät kunnarin, Moona Mäkelä puolestaan löi kolme juoksua.
|