Maailman parhaat jälleen Varilaan
6.2.2026 klo 10
|
Kenraaliharjoitus lienee oikea termi. Taitaa muodostua jo perinteeksi, että parhaat naispesisjoukkueet viimeistelevät kuntonsa juuri kauden alla Sastamalassa Varilan kentällä. Viime kesän Suomen mestari Manse PP Tampereelta ja runkosarjan voittaja Pesäkarhut Porista kohtaavat jälleen Varilassa lauantaina 2.toukokuuta.
Joukkueiden kohtaamisen järjestää paikallinen pesäpalloseura Sastamalan Kumuri. Viime kaudella tapahtuma keräsi 400 katsojaa ja edellisenä vuonna huikeassa säässä 600 silmäparia löysi paikalle. Sastamalan peli kokoaa paikallisten lisäksi Porin ja Tampereen kannattajia lähistöltäkin. Vain katsomoresurssit rajaavat odotettavan katsojamäärän juuri tuohon lukuun 600. Lipunmyynti peliin alkaa lähipäivinä. Pääsylippuja myyvät Kumurin juniorit jo ennakkoon. Vapun lähelle sijoittuva tapahtuma on tänä vuonna saanut nimen Superisti Sykettä, Ottelussa voidaan puhua maailman parhaiden naispesäpalloilijoiden kohtaamisesta. Pesäkarhut voitti mestaruuden 2023 ja kaksi viimeistä vuotta mestaruuspyttyä on nosteltu manselaisten toimesta. Naisten Superpesiskausi käynnistyy molemmilla joukkueilla perjantaina 8.5. Mansen matkatessa Jyväskylään ja Pesäkarhut puolestaan saa pelata kotona Laitilan Jyskeen kanssa.
|
