Loimaa yllätti Kumurin C-tytöt

17.6.2026

Kumurin ja Loimaan C-tytöt pelasivat jo kolmannen kerran kuukauden aikana. Jokainen peli on ollut sellainen, että kumpi tahansa voisi pelin voittaa. Tänään Kumurin ulkopeli oli niin vakuuttavaa, että kun pelin lopulliseksi voittajaksi julistettiin Loimaan Palloilijat, voidaan sitä pitää pienenä yllätyksenä. Avausjakson kiri Kumuri selvään voittoon, mutta supervuorossa voiton peri vierailija 1- 2 (10-1, 3-4, 2-3).

 

Kumurin ulkopeli oli aivan rautaista pelin alussa. Oma sisäpeli oli hieman tukkoista ja se aukesi vasta kolmennessa vuorossa. Avausjakso olikin Kumurin heiniä juoksuin 10-1. Toinen jakso meni aluksi samoin Kumurin nimissä, mutta kolmannessa vuorossa Loimaa kiri ohi. Kumpikin teki vielä juoksun ja juoksut 3-4 Loimaalle. Kumuri avasi supervuoron kahdella juoksulla. Se ei kuitenkaan riittänyt, kun Loimaa tekaisi kolme.

Lukkari Neve Mäkipää oli vakuuttava niin taktisten väärien kuin tolppien ansiosta. Ulkokentällä Helmi Yli-Houhala ja Hertta Tirkkonen hakivat palloja hienosti. Emilia Helenius iski pelissä neljä juoksua. Palkintoraati muisti kolme juoksua tuonutta ja yhden lyöneen Aino Kimpanpään sekä Hertta Tirkkosen, joka iski kaksi juoksua ja toi yhden juoksun.