Alkuviikon maakuntasarjamittelöt
1.9.2026
|
Miehet taipuivat Pesäkarhuille Maanantai-iltana Sastamalan Kumurin miesten maakuntasarjan joukkue sai vastaansa Pesäkarhut Porista. Ensimmäisellä jaksolla porilaiset löivät vahvat alkutahdit pelille. Vaikka tempo rauhoittui jakson loppua kohden, vei vierasjoukkue sen nimiinsä suvereenisti 11-0. Toisella jaksolla peli tasoittui. Kotijoukkueen onnistui liimata palloa räpylään paremmin kuin avausjaksolla. Kumurilaiset eivät kuitenkaan onnistuneet avaamaan juoksutiliään, joten vieraat marssivat neljän juoksun siivittämänä ottelun voittoon. Miesten kausi on viittä vaille valmis, sillä viimeinen peli pelataan kotona lauantaina. Pesäkarhuja vastaan palkinnon nappasi Teemu Roivanen. Naisille tärkeä voitto Viikon toinen arkipeli Varilan kentällä käytiin Sastamalan Kumurin sekä Kokemäen Kova-Väen naisten maakuntasarjajoukkueiden kesken tiistaina. Tänäänkin naisten joukkueen kokoonpano eli viime hetkille asti ja apuja tarvittiin juniorijoukkueista. Apukäsiä kaivattiin myös kaarelle sekä tuomari- ja talkootehtäviin. Jokaisen panos oli tänään tärkeä ja johdatti naiset kovasti jahdattuun ja odotettuun voittoon. Voitto maistui erittäin hyvälle pitkästä aikaa. Peli alkoi yskähdellen. Tämän jälkeen juoksuja tehtiin ensimmäisellä jaksolla maltilla, mutta tasaiseen tahtiin kummankin toimesta. KK-V meni johtoon aina lyöntivuoroillaan, mutta Kumuri tuli ja tasoitti kerta toisensa jälkeen. Viimeisessä vuoroparissa vastustajalle ei annettu enää juoksuakaan ja itse kierrätettiin onnistuneesti kärki läpi kentän. Jakso Kumurille tiukan kamppailun päätteeksi 6-5. Toisen jakson aluksi esitettiin loppukesän parasta peliä tehden peräti seitsemän juoksua, joista neljä vielä kahden palon tilanteessa. Hermo piti myös ulkovuoroissa, joiden aikana kokemäkiläiset saivat aikaan vain kaksi juoksua. Lukemia kaunisteltiin vielä juoksun verran. Lopputulos Kumurille 2-0 (6-5, 8-2). Palkinnot Melina Jaloselle ja Elsa Hynnälle. Kausi pakettiin sunnuntaina Raumalla. |



